« Takaisin Uutinen 24.02.2021

Gislavedilla sujuva uudistusprojekti

Gislaved Energin verkkotoimintojen tiimipäällikkö Mattias Svensson

Gislaved Energi oli suunnitellut vaihtavansa verkkoalueensa kaikki 5000 mittaria muutaman vuoden aikana. Mittareiden vaihto ja käyttöönotto eteni kuitenkin niin sujuvasti, että projekti vietiin läpi suunniteltua nopeammin. Nyt kaikki mittarit on vaihdettu. Uusi järjestelmä säästää kustannuksia, vaatii vähemmän ylläpitoa ja antaa paremman yleiskuvan verkon tilanteesta.

Gislaved Energin verkkotoimintojen tiimipäällikkö Mattias Svensson kertoo, että entiseen mesh-verkkoon verrattuna Aidonin RF-teknologiaan perustuva kommunikaatioratkaisu vaatii noin puolet vähemmän master-laitteita, koska niiden maantieteellinen peitto on kattavampi. Tästä koitui säästöä hankintakustannuksissa ja jatkossa myös pienempinä liittymäkustannuksina. Mastereiden vähäisempi määrä merkitsee myös pienempiä käyttö- ja ylläpitokuluja.

Mittareiden vaihtotyön Gislaved Energi oli ulkoistanut kumppanille. Käytännössä vaihto sujui varsin sujuvasti: mittarit reitittyivät automaattisesti sopivimmalle masterille ja rekisteröityivät Gateware-luentajärjestelmään itsenäisesti.

– Meillä on nyt järjestelmän kautta yhteys kaikkiin mittareihin ja voimme myös tarvittaessa kytkeä ne etänä pois päältä. Gatewaren karttanäkymä on erittäin hyödyllinen. Näemme käyttöpaikat ja laitteet kartalla, ja sen myötä meillä on myös luennan tilannekuva, esimerkiksi tieto niistä laitteista, joilta mahdollisesti puuttuu lukemat.

– Aiemmin jouduimme tekemään enemmän työtä sen varmistamiseen, että saimme lukemat laskutusta varten. Nyt luenta toimii varmasti. Gatewaresta saamme myös raportit esimerkiksi käyttöpaikkojen yhteyksien tilasta ja myös sähköttömistä käyttöpaikoista, Mattias Svensson kertoo.

Seuraavaksi Gislavedissa halutaan perehtyä tarkemmin siihen, millaista tietoa Aidonin mittareilta on mahdollista saada ja miten sitä ryhdytään hyödyntämään verkon hallintaan ja verkon tilan seurantaan.

– Uudistusprojekti oli meille kokonaisuudessaan positiivinen kokemus. Olemme saaneet nopeasti vastaukset kysymyksiimme ja tuki toimii hienosti. Aidonin kanssa asioiminen on vaivatonta ja palvelu on henkilökohtaista.